Miksi sukututkimusta tehdään
Nykyaika arvostaa sukututkimusta, mikrohistoriatutkimusta. Sukututkimus tuo uusia tietoja ja näkökulmia historiantutkimukseen. Sukututkimuksen taustalla on maaginen yhteydentunne - sukusiteet koetaan vahvoina. Sukujuuriaan etsiessään monet toivovat löytävänsä mielenkiintoisia ihmisiä ja jopa merkkihenkilöitä ja säätyläisnimiä. Nykysukututkija kuitenkin ilahtuu löytäessään suvustaan tavallisia ja jopa arveluttaviakin tietoja. Jokaisen suvun elämänvaiheissa on ollut nousuja ja laskuja, vasta- ja myötämäkeä. Elämänvaiheiden vaihtelevuus tuo mielenkiintoa sukututkimukseen. Suvun nousu tapahtumien ja murrosten aiheuttamista huonoista lähtökohdista - elämässä pärjääminen - kertoo sukuun ja sen yksilöön liittyvästä sisusta ja yritteliäisyydestä.
Kansainvälistyvässä ja samalla nopeasti muuttuvassa maailmassa on hyödyksi vahva identiteetti ja tieto omista juuristaan. Euroopan ja koko maailman kansojen joukossa on tärkeää säilyttää oma identiteettinsä, mm. Euroopan vanhat kulttuurikansat pitävät hyvin tarkoin kiinni omista kulttuureistaan/juuristaan. Juurettomuus luo ongelmia.
Oman suvun historian tuntemus tuo nopeasti muuttuvassa maailmassa sellaista vakiintuneisuutta, mille voi rakentaa uutta. Sukututkimus on keino oppia ymmärtämään itseään, läheisiään, sukuaan sekä myös sitä kansaa, mihin yksilönä kuuluu.
Sukututkijalla on tehtävä: suvun historian tutkiminen ja uuden tiedon esiintuominen. Sukututkija tutkii sukututkimustaan hyödyntäviä tietoja eri lähteistä. Sukututkija on myös tutkimustensa kertoja, tiedottaja. Erilaisten sukutaulujen ja sukujulkaisujen tekeminen on kulttuurityötä. Sukututkimus on jälki meistä jälkipolville.